Siirry sisältöön

Uutiset

Yhteistyössä kohti älykästä kaupunkiopastamista

  • Yritykset testaavat Turussa tänä kesänä erilaisia opastamismalleja yhteistyössä Turun kaupungin kanssa
  • Yhteistyöllä haetaan uusia kaupunkiopastamisen konsepteja ja yrityksille mahdollisuus oman liiketoiminnan kehittämiseen
  • Seuraavat kokeilut tulevat hakuun alkusyksyllä

Turun seudulla toimivilla yrityksillä on tilaisuus osallistua uudenlaisen kaupunkiopastamisen kehittämiseen. Viime syyskuussa startannut 6Aika-pilottihanke Opastamisen ekosysteemi jatkaa osaltaan Turun, Tampereen ja Helsingin kaupunkiopastamisen kehittämistä. Projekti yhdistää yritykset luontaiseksi osaksi kaupunkikehitystä sekä luo mallin siitä, miten älykäs kaupunkiopastaminen voisi jatkossa toteutua ja kehittyä.

  • Haluamme tuoda älykkään opastamisen osaksi kaikkea kaupunkikehitystä, ja samalla tarjota yrityksille mahdollisuuden kehittää liiketoimintaa kaupunkiympäristö alustanaan. Näin niille syntyy referenssejä, jotka helpottavat tuotteiden jatkokehittämistä ja markkinointia niin kotimaassa kuin kansainvälisesti, kertoo projektipäällikkö Elina Malén Turku Science Park Oy:stä.

Jokaisessa kaupungissa tehdään useita nopeita kokeiluja, joissa yritykset vastaavat annettuun haasteeseen. Turussa kesän Keskiaikamarkkinoilla testattiin geolokaatioon pohjautuvaa AR-sovellusta, jonka toteuttajana on Panic Marketing Oy. Blip Oy testaa sisääntuloväylien digitaalisten näyttöjen hyödyntämistä elokuun Paavo Nurmi maratonin yhteydessä. Kolmas kesän kokeilu on Avaava Oy:n ja Turun matkailuneuvonnan yhteistyö tunnusteltavan kohokartan ja kuuroille suunnitellun Chabla-sovelluksen yhdistämisestä.

Seuraavat nopeat kokeilut tulevat hakuun alkusyksystä 2018. Ajantasaiset tiedot hankkeesta ja sen tarjoamista yhteistyömahdollisuuksista löytää nettiosoitteesta www.opastamisenekosysteemi.fi. Samassa osoitteessa voi tutustua tarkemmin sekä Turussa että Tampereella ja Helsingissä toteutettuihin kokeiluihin.

  • Opastamista kehittämällä luodaan tehokkaita tapoja lisätä palveluiden käyttöä ja lisätä turvallisuutta. Samalla kaupunkeihin syntyy uutta, kiinnostavaa elinvoimaisuutta, mikä vahvistaa kaupunkien vetovoimaa ja on myös Turun kaupungin asettaman keskustan kehittämisen tavoitteiden mukaista, Elina Malén jatkaa.