Siirry sisältöön

Uutiset

Kahdeksan savista kättä savessa.
Kiertotalous ja kestävä kasvu

Savimaat-pilotti edistää kestävää maarakentamista

Rakentamisen kiviainesta halutaan korvata savipohjaisilla ratkaisuilla Maaliskuun lopulla käynnistyvässä pilotissa selvitetään savimaiden hyödyntämistä maarakentamisessa Yritykset, joilla on esimerkiksi MARA-asetuksen mukaisia materiaaleja, voivat tulla mukaan pilottiin. …
Uudet teknologiat ja teollisuus

Turku ICT Week pohtii teknologian murrosta monesta näkökulmasta

Informaatioteknologian ympärille rakentuva Turku ICT Week järjestetään tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa. Turun Tiedepuiston alueelle 4.-8.3. keskittyvien tilaisuuksien määrä on tänä vuonna ennätykselliset 18, kaikki …
Nainen työskentelee laboratoriossa.
Kiertotalous ja kestävä kasvu

Kemia avaa kiertotalouden todelliset mahdollisuudet

Kansallinen SusChem teknologia-alusta edistää kemian tunnettuutta bio- ja kiertotalouden mahdollistajana ja globaalien ilmasto-ongelmien ratkaisijana. VTT:n, Kemianteollisuus ry:n ja Turku Science Park Oy:n johdolla toimivan Smart …
Pukumiehen kädet pitelevät virtuaalisesti kuvattua lukkoa.
Uudet teknologiat ja teollisuus

Onko yritykselläsi tarvetta kyberturvallisuuskoulutukseen?

Turun ammattikorkeakoulu selvittää yritysten kyberturvallisuuteen liittyviä koulutustarpeita Kyberturvallisuuden integroiminen osaksi johtamista ja prosesseja on haaste Kyselyn ohella tulossa on 5.3. Tietoturvapäivä 2019 -seminaari Suomi on …
""
Elämysteollisuus, Meriteollisuus

Meriteollisuutta kehitetään taiteen kautta

  Yrkeshögskolan Novian IRM-Tool hanke ja Taiteen edistämiskeskus ovat toteuttaneet yhteistyöprosessin, jossa seitsemän eri alan ammattitaiteilijaa loi taidekonsepteja kolmen meriteollisuuden yrityksen, Meyer Turku, Arctech Helsinki …
Noin 200 henkeä istuu vihreäsäyvyisessä auditoriossa seuraten ohjelmaa.
Terveysteollisuus

Toukokuun Life Science Live tarjoaa HealthBIOn ja paljon muuta

Uusi lääketieteen ja terveydenhoidon kansainvälinen tapahtuma pidetään Turussa 15.–16.5.2019 Pääteemana on tekoälyn hyödyntäminen lääkekehityksessä ja terveydenhuollossa Perinteinen, Turku Science Park Oy:n järjestämä HealthBIO -vuosiseminaari on …
Varsinaissuomalainen peltomaisema, jota halkoo Aurajoki

Liedon Yrittäjät palkittiin

Liedon Yrittäjät palkittiin yhtenä Suomen Yrittäjien parhaista paikallisyhdistyksistä Jäsenmäärään perustuvia sarjoja oli neljä Yhdistys tekee hyvää yhteistyötä Liedon kunnan kanssa Liedon Yrittäjät on palkittu Suomen …