Siirry sisältöön

Uutiset

""
Terveysteollisuus

Faron Pharmaceuticals listautui myös Helsingin pörssiin

Turkulaisen lääkeyhtiö Faron Pharmaceuticalsin osakkeella käydään kauppaa nyt Lontoon ohella myös Helsingin pörssinssä Kaupankäynti Helsingissä helpottaa pohjoismaisten sijoittajien kaupankäyntiä yhtiön osakkeella Faronin tunnetuimpia lääkekehitysohjelmia ovat …
""
Terveysteollisuus

Flavorian innovatiivinen tutkimusympäristö PRO-finaaliin

Medisiina D:ssä sijaitsevan lounasravintola Flavorian tutkimusalusta kilpailee horeca-alan PRO2020-kilpailun finaalissa Turun yliopiston tosielämän tutkimuslaboratorio Flavoria lanseerattiin viime keväänä Flavorian tutkimustoimintaa kehittää viidestä tiedekunnasta ja Brahea-keskuksesta …
Kaksi miestä seisoo kameran edessä.
Meriteollisuus

”Tämä on ollut erittäin toimiva malli”

Maritime Accelerator 2019 partneriyritykset nostivat Enjayn, Aiforsiten ja QiO Technologiesin uusiksi yhteistyökumppaneikseen Syksyn aikana hiotut suunnitelmat esiteltiin yleisölle meriteollisuuden Breaking Waves -tapahtumassa marraskuun lopulla Vuoden …
Tarjoilija kantaa hampurilaisravintolan pöytään juomia asiakkaille. Taustaseinällä suuri Hesburger-teksti.
Terveysteollisuus

Hes-Pro ja HKScan kumppaneiksi kasviproteiinien saralla

Hesburgerin kanssa samaan yritysryhmään kuuluva Hes-Pro on sopinut yhteistyöstä HKScanin kanssa Tavoitteena on tuoda kasviproteiinituotteita laajasti ruoka-alan toimijoiden ja ruokakauppojen valikoimiin Tuotanto alkaa ensi vuonna …

Konkreettisia toimia vaaditaan osaajien houkutteluun ja pitoon Suomessa

Verkostot ovat tärkeässä roolissa kansainvälisten osaajien pitämisessä Suomessa Suurilla yrityksillä on parhaat käytännöt monimuotoisuuden kehittämiseen Yrityksiä kannustetaan käyttämään englantia työkielenä Järjestyksessään kolmas kansallinen Talent Boost …
""
Uudet teknologiat ja teollisuus

Turun Kehittäjä -palkinto Turun yliopiston DI-koulutukselle

Monen toimijan yhteistyönä saavutettu oikeus laajentaa DI-koulutusta Turussa palkittiin Turun Kehittäjä -tunnustuksella Laajennus on merkittävä koko Turun seudun kehityksen ja kilpailukyvyn kannalta, muistuttaa rehtori Jukka …
Mies ja nainen seisovat lavalla yleisön seuratessa heidän puheenvuoroaan.
Meriteollisuus

Maritime Accelerator 2019 huipentuu Breaking Waves -konferenssissa

Kiihdytysohjelman partneriyritysten valitsemat kasvuyritykset esittäytyvät Slushin oheistapahtumassa Breaking Waves kokoaa meriklusterin kärkitoimijat Helsingin Messukeskukseen 21.11. Kansainvälisinä huippupuhujina kuullaan mm. Grimaldi Groupin Emanuele Grimaldin ja Hampurin …