Siirry sisältöön

Uutiset

Uudistunut Stairon muuttuu konepajasta palveluyritykseksi

  • Vuoden uudella omistajapohjalla toiminut Stairon Oy luottaa kasvuun kansainvälisillä markkinoilla
  • Stairon valmistaa ja kehittää prosessilaitteita eri alojen teollisuusyrityksille
  • Henkilöstö on vahvasti mukana mm. kartonki- ja selluteollisuutta palvelevan yrityksen uudistumisessa

Turkulainen Stairon muuttuu konepajasta teolliseksi palveluyritykseksi. Pansiossa sijaitsevan yrityksen uusi johto kehittää yritystä yhdessä työntekijöiden kanssa. Uudella omistajapohjalla nyt vuoden toiminut yritys uskoo vahvasti tulevaisuuteen myös korona-aikana. Toimitusjohtaja Timo Kylä-Nikkilän mukaan Staironin uudistuksen tarkoituksena on yrityksen kasvu myös kansainvälisillä markkinoilla.

Staironin johto on kokonaan uudistunut. Avaintiimissä uskotaan vahvaan kansainväliseen kasvuun. Myyntipäällikkö Antti Reivonen, toimitusjohtaja Timo Kylä-Nikkilä, tuotantojohtaja Hannu-Pekka Perätie ja hankinta- ja talousjohtaja Joel Sjöberg uudistavat yritystä yhdessä henkilöstön kanssa.

– Toimimme jo nyt eri puolella maailmaa eri teollisuuden aloilla. Uskomme toimintaamme ja haluamme kehittää sitä palvelemaan koko toimitus- ja arvoketjua yhä laajemmin. Näemme, että tulevaisuudessa teollisuuden kaikkien toimijoiden on tehtävä yhä syvempää yhteistyötä, jotta koko toimitusketjusta saadaan joustava, toimiva ja kilpailukykyinen. Tässä pitkäjänteisessä työssä haluamme olla mukana. Meillä on vahva pohja, sillä olemme toimineet teollisuuden asialla jo vuodesta 1964. Kun tuomme uudenlaisen näkökulman vahvaan osaamiseen, syntyy jotakin poikkeuksellista.

Staironin asiakaslupaus on: haastamme itsestäänselvyydet – yhdessä.  Timo Kylä-Nikkilä toivookin asiakkailta rohkeutta haastaa myös Staironia ratkaisemaan heidän haasteitaan.

– Meillä on osaamista ja tahtoa löytää paras ratkaisu. Antakaa meille ongelma, niin ratkaisemme sen.

Kylä-Nikkilän mukaan monialaisuus osoittaa vahvuutensa myös tämän hetken poikkeusaikoina. 

– Kun yritys toimii useammalla teollisuuden alalla, löytyy siltä myös useampi tukijalka. Me olemme vahvasti mukana kansainvälisesti menestyvien kumppanien kanssa esimerkiksi kartonki- ja selluteollisuudessa, missä toiminta on ollut kasvusuunnassa, Timo Kylä-Nikkilä sanoo.

Henkilöstö mukana yrityksen uudistuksessa 

Staironin uudistumiseen on otettu henkilöstö vahvasti mukaan.

– Henkilöstö on lähtenyt uudistukseen hyvin mukaan. Meillä on vahvaa ammattiosaamista, joka on hankittu useiden vuosikymmenien ajan. Sitä tarvitaan edelleen ja sitä halutaan kehittää. Henkilöstö onkin avainasemassa silloin, kun yritys muuttuu palveluyritykseksi. Kun kaikki ovat ratkomassa asiakkaan ongelmia, pääsemme parhaaseen lopputulokseen, Timo Kylä-Nikkilä sanoo.

Samaa mieltä on Staironin tuotantojohtaja Hannu-Pekka Peräntie. 

– Uudistus otettiin vastaan innostuneesti. Toimintatapa nähdään ihmisläheisenä, ja jotta onnistumme, meidän kaikkien pitää soutaa yhteen tahtiin ja samaan suuntaan.

Myös yrityksen hankinta- ja talousjohtaja Joel Sjöberg uskoo Staironin hyvään ”komboon”.  Hänen mukaansa Staironin tilanne on erinomainen, sillä yrityksessä on samaan aikaan pitkä ja vahva kokemus valmistamisesta ja nuori, motivoitunut johto, joka haluaa kehittää yritystä.

Tuore myyntipäällikkö Antti Reivonen uskoo, että Stairon voi tarjota ratkaisuja, joita asiakas ei tiennyt edes olevan olemassa. 

– Toki tämä vaatii myös meiltä vahvaa osaamista ja loppukäyttäjän ymmärtämistä. Sitä Pansiosta varmasti löytyy, tuore myyntipäällikkö uskoo.

Stairon on turkulainen teollinen palveluyritys, joka ratkaisee asiakkaittensa haasteita sekä valmistaa ja kehittää prosessilaitteita eri alojen teollisuusyrityksille kotimaassa ja ulkomailla. Stairon haluaa olla asiakkailleen varma kumppani ja henkilöstölle vakaa työpaikka. Yrityksen edistyksellinen toiminta luo vakaata kasvua.