Siirry sisältöön

Uutiset

Turun kauppakorkeakoulu tukee yhteiskehittämistä sosiaali- ja hyvinvointialan pk-yrityksissä

Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa on käynnistynyt Resurssiviisaat digitaaliset sosiaali- ja terveyspalvelut eli REDI SOTE -hanke. Hankkeen tavoitteena on etsiä toimintamalleja ja työkaluja pienten ja keskisuurten sosiaali- ja hyvinvointialojen yritysten yhteiskehittämisen varhaiseen vaiheeseen. 

Yhteiskehittäminen on keino kehittää uusia ratkaisuja, kuten tuotteita, palveluita tai liiketoimintaa. Yhteiskehittäminen on ollut käytössä jo noin 20 vuotta. Keskeistä yhteiskehittämisessä on tavoitteellinen toiminta, yhteisen tiedon tuottaminen, yhteinen oppiminen ja vuorovaikutus. Yhteiskehittämisessä voidaan erottaa useita vaiheita, ja sitä voidaan edistää ja tukea monin tavoin joko fyysisessä tai virtuaalisessa yhteisössä.

""

– Yhteiskehittämiseen osallistuvien sidosryhmien määrä on laajentunut. Enää yhteiskehittäminen ei rajoitu ainoastaan yritysten ja niiden asiakkaiden väliseen toimintaan, vaan siihen osallistuvat myös tutkijat ja julkinen sektori ja jopa kansalaiset, toteaa Turun kauppakorkeakoulun lehtori Antti Tuomisto.

Suurissa teknologiayrityksissä yhteiskehittämisen periaatteet ja menetelmät on omaksuttu laajalti. Yhteiskehittämisen merkitys on tärkeä erityisesti laajoja ja kompleksisia ongelmia ratkaistaessa. Useat hyvinvointiin ja työelämään liittyvät ongelmat ovat kompleksisia ja näiden ongelmien vaikuttava ratkaiseminen vaatii monen osapuolen yhteistyötä.

Sosiaali- ja terveysalan yritykset poikkeavat monella tavalla toisistaan. Terveysalan yritykset ovat keskimäärin suurempia kuin sosiaalialan yritykset. Terveysalalla korkean teknologian ratkaisujen käyttö on huomattavasti yleisempää kuin sosiaalialalla. Nämä erot ovat heijastuneet myös alojen yhteiskehittämisen määrään ja luonteeseen. Sosiaali- ja hyvinvointialoilla yhteiskehittäminen on ollut vähäistä, vaikka yhteiskehittämisestä olisi todennäköisesti hyötyä näiden alojen monien kompleksisten ongelmien ratkaisemisessa. 

Terveys- ja sosiaalialojen erilaisuus osallistua yhteiskehittämiseen näkyy myös Suomen testialustaliiketoiminnassa. Terveysalalla on käytössä useita erilaisia testialustapalveluita, mutta sosiaalialan palveluille niitä ei käytännössä ole. REDI SOTE -hankkeessa selvitetään myös, miten Terveyskampus Turun terveysalalle tarjoamia testialustapalveluja voitaisiin kehittää soveltuvaksi sosiaali- ja hyvinvointialoille.

Turun yliopiston ja alueen yritysten yhteistyön edistämisessä TE-toimiston Soteuttamo-toiminnalla on tärkeä rooli. REDI SOTE on mukana Soteuttamossa 11.11.2021.

RediSote-hankkeen toteuttajia Turun kauppakorkeakoulun lisäksi ovat Forum Virium Helsinki, Laurea-ammattikorkeakoulu, Turun ammattikorkeakoulu ja Åbo Akademi. Hanketta koordinoi Laurea-ammattikorkeakoulu. Hankkeen päärahoittaja on Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR). Rahoittajan edustajana hankkeessa on Uudenmaan liitto. Hanke toteutetaan ajalla 1.8.2021-31.8.2023. Hanke rahoitetaan osana unionin Covid-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.