Siirry sisältöön

Uutiset

Tampereen teknillisen yliopiston rehtori Mika Hannula johtamaan Teknologiakampus Turkua

  • Teknologiakampus Turku saa johtajakseen TTY:n rehtori Mika Hannulan
  • Hannula johtaa kehitystyötä, jossa rakennetaan laaja-alaista tekniikan alan osaamiskeskittymää yritysten kasvun tueksi
  • Tekniikan tohtori Mika Hannula on tietojohtamisen professori

Tampereen teknillisen yliopiston rehtori Mika Hannula siirtyy 1.9.2018 Turku Science Park Oy:öön ja Turun yliopistoon. Hannulan tehtävänä on johtaa Turkuun perustettavaa uutta tekniikan alan osaamiskeskittymää Teknologiakampus Turkua.

Mika Hannula alkaa johtaa huhtikuussa lanseerattua Teknologiakampus Turku -osaamiskeskittymää, jonka ytimenä on tekniikan alan koulutustarjonnan ja tutkimuksen lisääminen. Hän aloittaa myös Turun ammattikorkeakoulun osa-aikaisena yliopettajana.

– Meillä on Turun yliopistossa tahtotila vahvistaa tekniikan alan toimintaa. Tekniikan ala kasvaa Lounais-Suomessa ennennäkemättömällä vauhdilla ja yrityksissä on suuri tarve alan työntekijöille. Hannulan rekrytointi on panostus tekniikan alan koulutukseen ja tutkimukseen sekä yritysyhteistyöhön, sanoo Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen.

– Turussa yliopistot, ammattikorkeakoulut, kaupunki ja elinkeinoelämä ovat päättäväisesti lähteneet vahvistamaan tekniikan alan roolia. Näen kiehtovana mahdollisuutena olla toteuttamassa tätä kansallisesti merkittävää hanketta. On hienoa päästä työskentelemään yliopistoon, jolla on historiallisesti merkittävä rooli ensimmäisenä suomenkielisenä yliopistona, ja joka toimillaan vahvistaa Lounais-Suomen elinkeinoelämän merkittävää kehitystä, Mika Hannula toteaa.

Tekniikan tohtori Mika Hannula on tietojohtamisen professori. Hän on työskennellyt vuodesta 2016 alkaen Tampereen teknillisen yliopiston rehtorina. Sitä ennen hän on toiminut lukuisissa yliopistollisissa opetus-, tutkimus- ja johtotehtävissä. Hänet tunnetaan myös Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtajana 2008 – 2013. Hannula on kotoisin Säkylästä.

Teknologiakampus Turku -osaamiskeskittymässä ovat mukana Turun kaupunki, Turun yliopisto, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu, Yrkeshögskolan Novia ja Turku Science Park Oy. Yhteistyön tavoitteena on, että Turun korkeakouluista valmistuu tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä, insinöörejä, YAMK-insinöörejä ja merenkulun ammattilaisia alueen lisääntyviin tarpeisiin.

– Hannula lähtee johtamaan kehitystyötä, jonka tuloksena syntyy Turkuun laaja-alainen ja monitieteinen tekniikan alan osaamiskeskittymä, joka tukee tulevaisuuden teknologioiden kehittymistä alueella ja sitä kautta yritysten kasvua, toimitusjohtaja Niko Kyynäräinen Turku Science Park Oy:stä toteaa.

Laaja-alainen ja monitieteinen tekniikan alan osaamiskeskittymä tukee tulevaisuuden teknologioiden kehittymistä Turun alueella. Teknologiakampus Turku toteuttaa osapuolille yhteiset infrastruktuurit tekniikan koulutuksen ja tutkimuksen tueksi ja optimoi opetusyhteistyön oppilaitosten välillä kaikilla koulutusasteilla. Osaamiskeskittymässä ylläpidetään yhteistä tutkimusstrategiaa, joka huomioi laajasti alueen teollisuuden tutkimus- ja tuotekehitystarpeita.