Siirry sisältöön

Uutiset

Joulupukin myyttisestä Suomesta tulikin Shqipe Buzukulle kotimaa

Turun Deltamarinin toimiston ikkunoista aukeavia vehreitä maisemia ihaileva Shqipe Buzuku on löytänyt paikkansa Turusta. Tekniikan tohtoriksi tuotantotalouden tutkimusalalta vuonna 2019 väitellyt Shqipe pestattiin UNICOM-yritystyöskentelyjakson päätteeksi laivanrakennuksen suunnittelutoimisto Deltamariniin vakituiseksi energiatiimin jäseneksi.

Shqipe Buzukun ensimmäinen kännykkä oli Nokian valmistama. Se ei ollut ainoa asia, mitä hän Suomesta tiesi. Shqipeä olivat lapsesta saakka kiehtoneet suomalainen talvi, Lappi ja myyttinen Joulupukki.

Vaikka Pristinasta, Kosovosta ensin Lappeenrantaan jo kymmenisen vuotta sitten muuttanut ja väitöskirjatutkimusta tekemään tullut Shqipe harkitsikin aikoinaan opiskelua muualla kuin Suomessa, oli Suomella siis omat vetovoimatekijänsä.

– Kun muutin Suomeen, pääsin käymään Joulupukin maassa ja kokemaan kaiken sen taian. Luminen talvi oli myös uusi kokemus, se teki vaikutuksen, Shqipe muistelee.

Turkuun Shqipe asettui puolisentoista vuotta sitten tekemään väitöskirjan jälkeisiä opintoja Åbo Akademiin. Jo Pristinan yliopiston aikaisissa kemiantekniikan maisteriopinnoissa Shqipeä kiinnostivat materiaalien ympäristövaikutukset, kiertotalous ja elinkaarianalyysi, ja Lappeenrannan-Lahden teknillisessä yliopistossa EU-projektitutkijana ollessaan hän syventyi näihin aiheisiin entisestään.

Jossain vaiheessa Shqipe tunsi tarvetta perehtyä tarkemmin akateemisen tutkimuksen ja käytännön menetelmien yhdistämiseen. Utelias ja innokas oppimaan kun on, hän hakeutui opiskelemaan ammattikorkeakoulu Arcadaan vuoden kestävään insinööriopintojen YAMK-tutkinto-ohjelmaan.

Sitten aukesi UNICOM-haku, ja Shqipe rekrytoitiin Deltamarinille. Laivoista tai laivamatkustamisesta hänellä ei juurikaan ollut kokemusta ennen Deltamarinin yritystyöskentelyjaksoa.

– Matkustin viime kesänä ensimmäistä kertaa Helsinki-Tallinna -välisen reitin, Shqipe paljastaa pilke silmäkulmassa.

Monipuolinen osaaminen hyödyttää laivanrakennuksessa

Suomessa ja maailmalla noin 450 henkilöä työllistävällä Deltamarinilla Shqipe on osana energiatiimiä, joka työskentelee energiamallinnuksen parissa. Tavoitteena on kehittää yhä vähäpäästöisempiä ratkaisuja jo varhaisissa laivansuunnitteluvaiheissa.

Nykyisin kehitysjohtajan tehtävissä toimiva, Deltamarinilla vuodesta 2007 asti työskennellyt Mia Elg toteaa, että vaikka energiamallinnus on ollut jo pitkään osa laivojen suunnittelua, tieto ja ymmärrys, mistä kaikesta energiatehokkuus koostuu, on muuttunut hurjasti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Myös tiukentuva lainsäädäntö hiilidioksidipäästöjen osalta on johdattanut tähän kiihtyvään kehitykseen.

– Aikaisemmin kiinnitettiin huomiota lähinnä siihen, mitä laivan piipusta tulee ulos. Nyt tutkitaan ja mallinnetaan laivanrakennuksen kaikkien teknisten osa-alueiden energiatehokkuutta, sitä millä polttoaineella laiva kulkee, missä ja miten polttoaine on tuotettu, millaisia materiaaleja laivaa rakentaessa käytetään, miten laivan oma kierrätysjärjestelmä toimii.

Shqipe on tuonut osaltaan energiatiimiin mukaan elinkaarianalyysin asiantuntijuutta, jota ei ole aiemmin juuri ollut tarjolla. Hänen roolinsa on ollut tutustua ja kehittää erilaisia menetelmiä laivan elinkaarianalyysiin, jotka voidaan integroida Deltamarinin digitaaliseen suunnitteluprosessiin. Näiden analyysien perusteella voidaan tehdä ehdotuksia ja parannuksia suunnittelu- ja rakennusvaiheisiin.

Mia korostaa, että koska energiamallinnus kehittyy koko ajan, tiimin jäseniltä vaaditaan tiettyä joustavuutta ja soveltavaa ajattelua. Kaikilta ei vaadita laivainsinööritaustaa, vaan monipuolisuudesta hyötyy koko merenkulkuala.

– Paitsi erityisasiantuntijuutta, Shqipellä oli sopivaa asennetta ja draivia, halua oppia ja kykyä sopeutua haastaviinkin tilanteisiin. Tarvitsemme porukkaamme erilaisia persoonallisuuksia, jotta voimme kokonaisuutena mahdollisimman hyvin reagoida alalla vallitseviin olosuhteisiin, Mia Elg mainitsee.

Haasteet ovat tervetulleita

Haasteita Shqipe ei tosiaan pelkää. Hän on muun muassa etnisyydeltään ensimmäinen albaaninainen, joka on väitellyt itsensä tohtoriksi tuotantotalouden alalta. Suomessa monivuotiset opinnot ovat toteutuneet stipendien ja apurahoituksen turvin, joista Shqipe onkin kiitollinen.

Elämä tuntuu asettuneen uomiinsa, ja Turusta ja Varsinais-Suomesta Shqipe löytää paljon positiivista. Etenkin saaristo ja sen miljööt kiinnostavat, yhdessä kosovolaisen ystävän kanssa harrastetaan niin lähimatkailua ja luonnossa liikkumista kuin kaupunkikulttuuriakin. Suomen kieltäkin Shqipe harjoittelee ja puhuu jo hieman.

Suomalaisia Shqipe kuvailee toimeliaiksi ja ennakoiviksi, mitä tulee vaikkapa koronan kaltaisiin kriisitilanteisiin, työelämässä täsmällisiksi ja yleisesti ottaen kohteliaiksi.

– Alkuun heitä voi olla vaikea lähestyä, mutta suomalaisesta saa kyllä tosiystävän, kun vain maltetaan kunnolla tutustua, Shqipe naurahtaa.

HEIDI HORILA


Katso videohaastattelu

#TalentBoost #UNICOM #WorkInFinland