Siirry sisältöön

Uutiset

Suomen ensimmäinen hiilinegatiivinen elokuva kuvattiin Turun saaristossa

  • Aku Louhimiehen Odotus on Suomen ensimmäinen hiilinegatiivinen tuotanto
  • Kestävän kehityksen monin tavoin huomioinut elokuva saa ensi-iltansa 2021
  • Elokuvaa kuvattiin Turun saaristossa elokuussa 2020

Ohjaaja Aku Louhimiehen ja näyttelijä Inka Kallénin yhdessä käsikirjoittama rakkauselokuva on saanut innoituksensa Juhani Ahon viime vuosisadalla julkaisemista tarinoista, joiden hahmot ja ajattomat teemat rakkaudesta, rehellisyydestä ja onnellisuuden kaipuusta tuodaan nykyaikaan keskelle poikkeustilan ympäröimää kesäistä saaristomaisemaa.

”Länsi-Suomen elokuvakomissio auttoi meitä kuvauspaikkojen etsimisessä. Tämä on myös minulle tuttua seutua. Tämä on hieno ja kaunis osa Suomea, jota harvemmin elokuvissa nähdään”, Louhimies kertoo saariston valinnasta kuvauspaikaksi. ”Meillä on ollut todella suosiolliset säät ja tämä on ollut hieno paikka, kaiken kaikkiaan onnistunut valinta.”

Inka Kallén näyttelee elokuvan pääroolin Ellinä, jonka puolison roolissa nähdään Aku Hirviniemi. Pariskunnan rauhaa järisyttävää nuoruuden ystävää esittää Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvan Rahikaisenakin tunnettu Andrei Alén. Tunnekuohuihin oman kortensa kantaa toinen kesävieras, jota esittää Kööpenhaminassa näyttelijäksi valmistunut Adeliina Arajuuri.

Suomen ensimmäinen hiilinegatiivinen tuotanto

Odotus on Suomen ensimmäinen hiilinegatiivinen elokuvatuotanto. Vastuullisuus toteutuu tuotannon kaikilla osa-alueilla ja on tärkeää myös elokuvan hahmojen elämäntavassa. Tuotannon hiilijalanjäljen laskemisessa ja kompensoimisessa tuotannon yhteistyökumppanina on suomalainen, voittoa tavoittelematon säätiö Compensate.

”Päätimme alunperinkin, että haluamme kuvata Suomessa. Meille oli tärkeää välttää turhaa matkustamista. Puvusto on lähes kokonaan kierrätettyä ja se on hyvistä, oikeista materiaaleista valittua ja uudelleenkäytettyä. Suurin osa sähköstä tuotetaan sähköpaneeleilla ja meillä on sähköautoja – jopa kertakäyttökupit on tehty ilman muovia”, Louhimies kertoo tuotannossa tehdyistä vihreistä valinnoista.

Elokuvan puvustus toteutettiin kierrätetyillä vaatteilla yhteistyössä helsinkiläisen second hand -muotiin erikoistuneen Reloven kanssa, ja kuljetukset toteutetaan Audin ja Volkswagen Hyötyautojen sähkö- ja hybridiautoillla.

Elokuvan levittää uusi elokuvien kehitys-, rahoitus- ja levitystoimintaan keskittyvä yhtiö Aurora Studios. Odotus tulee elokuvateattereihin vuonna 2021 ja myöhemmin se nähdään C More -suoratoistopalvelussa. MTV on yksi elokuvan päärahoittajista. Elokuvaa tukee myös osana Turku Science Park Oy:tä toimiva Länsi-Suomen elokuvakomissio.

VIDEO: ExperienceTurku -kärkialajohtaja ja ”elokuvakomissaari” Teija Raninen haastattelee ohjaaja Aku Louhimiestä.