Siirry sisältöön

Uutiset

Ocusweep uskoo kansainväliseen kasvuun

  • Turkulainen Ocusweep on toiminnallista näköä tutkiva innovaatio, joka tutkii aiemmin huomiotta jääneitä näön ominaisuuksia
  • Järjestelmiä löytyy jo yli 90:stä kattavampaa näönhuoltoa tarjoavasta optikkoliikkeestä
  • Alustavia neuvotteluita kansainvälisten ketjujen kanssa on jo käynnissä

Kuntoutussilmälääkäri Markku Leinonen tuskastui vuosien varrella työssään puutteellisiin työkaluihin ja lähti kehittelemään ratkaisuksi menetelmää, jolla olisi helppo ja nopea tutkia toiminnallista näköä. Tuloksena syntyi Ocusweep, jonka helppokäyttöisyys mahdollistaa menetelmän laajan kaupallistamisen.

– Toimin kahdeksan vuotta kliinisenä opettajana tulevien lääkäreiden silmätautien kurssilla, jolloin havahduin siihen, ettei esimerkiksi terveyskeskuksissa ole mitään kunnollisia laitteita henkilön ajonäkökyvyn arvioimiseen. Mietin, että pitää kehittää sellainen. Prototyyppien kehittelyn jälkeen päädyin yliopiston innovaatioasiamiehen kautta yrityskasvattamoon, jossa jatkoin menetelmän ja liikeidean kehitystä, Ocusweepin kehittäjä silmälääkäri Markku Leinonen kertoo.

Kehitystyön tuloksena syntyi toimintavarma ja helppokäyttöinen menetelmä, jonka patentoidut mittausalgoritmit takaavat tutkimuksen luotettavuuden vaihtelevista tutkimusolosuhteista huolimatta.

– Olemme kehittäneet ainutlaatuiset mittausalgoritmit, jotka takaavat luotettavan mittaustuloksen. Järjestelmä ottaa automaattisesti huomioon huoneen valaistuksen ja varmistaa oikean mittausetäisyyden, Ocusweepiä markkinoivan Ocuspecton toimitusjohtaja Tapio Mäntysalo kertoo.

Ocusweep vahvistaa optikkoliikkeiden asiantuntemusta ja liiketoimintaa

Toiminnallista näköä pääsee nykyisin helposti testaamaan Ocusweep-menetelmän avulla monissa optikkoliikkeissä. Järjestelmiä löytyy jo yli 90:stä kattavampaa näönhuoltoa tarjoavasta optikkoliikkeestä.

Nainen käyttää näöntutkimukseen tarkoitettua Ocusweep-laitetta sen edessä istuen.

– Ocusweep lisää optikkoliikkeen palvelutarjontaa merkittävästi. Optikolle tutkimus tuo tärkeän työkalun ammattitaidon vahvistamiseen ja asiakkaan kattavaan palveluun. Optikkoliikkeissä uusi tutkimus onkin otettu mielenkiinnolla vastaan. Haluavathan optikot olla näkemisen asiantuntijoita, Mäntysalo kehuu.

Kotimaisten optikkoliikeketjujen lisäksi innovaatio on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta ja alustavia neuvotteluita kansainvälisten ketjujen kanssa on jo käynnissä.

– Tämä on suuri liiketoiminnallinen potentiaali optikkoliikeketjuille, mikä on ymmärretty myös kansainvälisesti. Lisäpalvelun tarjoaminen perinteisen tutkimuksen rinnalla kasvattaa liiketoimintaa ja vahvistaa asiakaskokemusta, Mäntysalo täsmentää.