Siirry sisältöön

Uutiset

Nimityksiä Turku Science Park Oy:ssä

Reagointi toimintaympäristön jatkuvaan muuttumiseen on osa seudun kehitysyhtiön jatkuvaa uudistumista. Kevään aikana yhtiössä on tehty neljä nimitystä, jotka vahvistavat yhtiön kykyä vastata ajankohtaisiin yritys- ja elinkeinoelämän tarpeisiin.

Turun seudun kehitysyhtiö Turku Science Park Oy jatkaa yrityslähtöisyytensä ja reagointikykynsä vahvistamista. Yhtiön muutosprosessista alkanut sisäisten toimintamallien ja palveluiden uudistaminen ei ole päättynyt, vaan niiden terävöittäminen ja reagointi toimintaympäristön muutoksiin ovat nyt osa yhtiön jatkuvaa uudistumista.

– Takana on hyvin valmisteltu ja asteittain toteutettu uudistusprosessi, jossa rakensimme asiakaslähtöisemmän ja selkeämmän palvelukokonaisuuden, joka palvelee yrityksiä niiden elinkaaren kaikissa vaiheissa ja tarpeissa toimialasta ja sijaintikunnasta riippumatta, toteaa Turku Science Park Oy:n va.toimitusjohtajana huhtikuun alusta toiminut Tom Palenius.

– Maailma ympärillämme muuttuu kuitenkin jatkuvasti, ja siihen meidän elinkeinoelämän ja yritysten tarpeita kuuntelevana kehitysyhtiönä on myös jatkossa kyettävä reagoimaan. Palveluidemme on vastattava tarpeisiin, joita on niin yrittäjäksi aikovilla, yritystoimintaa kehittävillä kuin yrittäjyydestä luopuvilla. Samaan aikaan on alueemme kansainvälistä näkyvyyttä vahvistettava vientiyritysten tukemiseksi ja kansainvälisten investointien sekä osaajien houkuttelemiseksi.   

Uusia rekrytointeja toteutettaessa on voitu huomioida palveluiden ja toimintamallin uudistamisen yhteydessä havaitut tarpeet.

– Olemme vahvistaneet seudun kärkialojen, esimerkiksi uusiin teknologioihin ja kestävään kehitykseen liittyvää substanssiosaamista organisaatiossamme. Samoin esimerkiksi matkailuliiketoiminnan kehittämiseen olemme voineet projektihauissa onnistumisen ansiosta palkata alan asiantuntijoita, Palenius jatkaa.

Turku Science Park Oy työllistää tällä hetkellä noin 50 henkeä, joista noin 40 työskentelee suoraan yritysrajapinnassa. Lisäksi yhtiö avaa yrityksille ovia useiden alueen korkeakoulujen ja muiden tutkimus- ja kehittämisorganisaatioiden asiantuntijoihin ja palveluihin.


Kevään aikana Turku Science Park Oy:ssä on toteutettu seuraavat nimitykset:

""
Janina Nieminen (ylh. vas.) ja Tom Palenius (ylh. oik.) ovat työskennelleet Turku Science Park Oy:ssä jo aiemmin. Kari Sillanpää ja Tiia Turkki ovat kokonaan uusia vahvistuksia yhtiössä.

Tom Palenius on aloittanut Turku Science Park Oy:n va. toimitusjohtajana 1.4.2021. Toimitusjohtajan tehtävän ohella hän jatkaa edelleen myös kehitysyhtiön palveluista vastaavana johtajana. Ennen Turku Science Parkia hän työskenteli Abacus Diagnostica Oy:n toimitusjohtajana sekä monipuolisesti erilaisissa tuotekehityksen, kaupallistamisen ja liiketoiminnan kehitystehtävissä

Kari Sillanpää on aloittanut meriteollisuuteen ja teknologioihin keskittyneistä MaritimeTurku ja TechTurku -kärkialoista vastaavana johtajana 15.4.2021. Hänellä on 30 vuoden kokemus meri- ja teknologiateollisuuden kehitys-, yhteistyö- ja johtamistehtävistä, vastaten viimeksi Meyer Turku Oy:n T&K-toiminnoista.

Tiia Turkki on aloittanut yrityspalvelupäällikkönä 17.5.2021. Hän toimii kehitysyhtiön Palvelut-tiimissä yritysneuvojien ja kasvuvalmentajien esimiehenä, minkä lisäksi hän osallistuu myös yritysten neuvontaan ja yrityspalveluiden kehittämiseen. Turku Science Parkin palvelukseen hän siirtyi Staria Oyj:n kansainvälisistä talouspalveluista.

Janina Nieminen on nimitetty markkinointipäälliköksi 1.5.2021 alkaen. Aiemmin hän toimi Turku Science Parkissa mm. kansainvälisten osaajien houkutteluun suunnatusta markkinoinnista vastaavana asiantuntijana. Markkinointipäällikön tehtäviin lukeutuu Turun seudun vahvuuksista viestiminen kansainvälisesti yritysten, osaajien ja investointien houkuttelemiseksi. Aiemmin Nieminen on työskennellyt myös mm. Ratkaisutoimisto Seedi Oy:ssä.

Katso myös toimitusjohtaja Tom Paleniuksen videohaastattelu toukokuulta tästä linkistä.