Siirry sisältöön

Uutiset

Nesteen jalostamoalueen kehittämisyhtiö Green Industry Park on perustettu

Toiminta Naantalissa sijaitsevan Nesteen jalostamoalueen kehittämiseksi on käynnistynyt. Jalostamoalueen kehittämiseen keskittyvän yhtiön perustamiskokous pidettiin Naantalissa 1.6. Yhtiön toimitusjohtajana on aloittanut Linda Fröberg-Niemi.

Uuden osakeyhtiömuotoisen kehitysyhtiön tarkoituksena on selvittää alueen mahdollisuuksia sekä kehittää aluetta elinkeinoministeri Mika Lintilän asettaman selvityshenkilön Panu Routilan selvitystyön pohjalta bio- ja kiertotalouden teollisuuden keskittymäksi. Yhtiötä ovat perustamassa Naantalin ja Raision kaupungit, Turku Science Park Oy sekä Neste Oyj ja Fortum Oyj sekä rahoittamassa Neste Oyj sekä SITRA.

""
Naantalissa sijaitsevasta Nesteen jalostamoalueesta kehitetään uutta bio- ja kiertotalouden keskittymää. Kuva: Neste Oyj.

Jalostamoalueen kehitysyhtiöstä Green Industry Park

Kehitysyhtiön nimestä järjestettiin yleisölle nimikilpailu toukokuun lopussa. Nimiehdotuksia jätettiin yhteensä 152 kpl. Lukuisien hyvien ehdotusten joukosta kehitysyhtiön hallitus päätti valita yhtiön nimeksi Green Industry Park.

Hallituksen mukaan kehitysyhtiön nimi kuvastaa konkreettisella tavalla alueen potentiaalia bio- ja kiertotalouden toimijoiden keskittymänä ja yhdistää samalla alueen osaksi sekä Turun seudun nykyisiä että suunnitteilla olevia teollisuuskeskittymiä, kuten Smart Chemistry Park Raisiossa ja Blue Industry Park Turussa.

Nimikilpailun voittajat on arvottu ja valittu, ja voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Yhtiön toimitusjohtajaksi Linda Fröberg-Niemi

Kehitysyhtiön hallitus valitsi ensimmäisessä kokouksessaan 7.6. yhtiön toimitusjohtajaksi Linda Fröberg-Niemen. Fröberg-Niemi on koulutustaustaltaan kemian tohtori Åbo Akademilta. Hän on toiminut Turku Science Park Oy:ssä yritysten biotalouden, kiertotalouden ja cleantechin kehittämistehtävissä vuodesta 2011 lähtien.

Fröberg-Niemen toimenkuvaan on sisältynyt Turun seudun biotalous, kiertotalous ja cleantech -innovaatiopalveluiden tuottaminen, yritysten toimintaympäristön kehittäminen, sekä alan kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö. Esimerkki toiminnasta on Smart Chemistry Parkin perustaminen yhdessä yritysten ja korkeakoulujen kanssa vuonna 2015. Hänen erityisalaansa ovat bio- ja kiertotalouden uudet arvonluonnin mallit ja yritysten kasvunmahdollisuuksien tunnistaminen näissä teemoissa.

Kehitysyhtiön hallitukseen laaja-alaista osaamista

Yhtiön hallitukseen valittiin perustajien nimeämien edustajien ohella bio- ja kiertotalouden sekä edunvalvonnan osaamista. Perustamiskokouksessa yhtiön hallitukseen nimitettiin seitsemän jäsentä.

– Selvitystehtävän esityksen mukaisesti minulla on ilo todeta, että siirrymme seuraavaan vaiheeseen, jossa jatkamme jo löydettyjen ja uusien hanke-aihioiden kehittämistä investointeihin ja minusta on mielenkiintoista olla mukana selvityksen seuraavassa vaiheessa, sanoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Panu Routila.

– Suomi tarvitsee ilmastotavoitteiden mukaista teollisuuden ilmastopositiivista muutosta. Ilmaston muutos ja luonnonvarojen niukkuus ovat tuoneet globaalin kysynnän ja kasvun mahdollisuudet kiertotalouden ratkaisuille. Sitra on rahoittanut selvitykset mahdollisuuksista bio- ja sivuvirtapohjaisten syötteiden teollisen mittakaavan jalostamiselle Naantali-Raision alueella ja on nyt myös mukana kehitysyhtiössä. Jalostamon alueella on erinomaiset mahdollisuudet kasvaa kansainväliseksi kestävän teollisuuden puistoksi. Varsinais-Suomessa on merkittävien yritysten ja yliopistojen muodostamia ekosysteemejä, osaavaa työvoimaa ja jalostamon alueella mm. kemikaalien käsittelyn mahdollistamaa infraa ja kaava, joten tässä on aineksia myös huippututkimukselle ja kestävien ratkaisuiden pilotoinneille ja innovoinnille, toteaa hallituksen jäsen Jyri Arponen Sitrasta.

Green Industry Park Oy:n hallituksen jäsenet

Panu Routila, hallituksen pj
Janne Virtanen, hallituksen varapj
Niko Kyynäräinen (Turku Science Park Oy)
Lassi Rosala (Naantalin kaupunki)
Eero Vainio (Raision kaupunki)
Jyri Arponen (Sitra)
Tero Svinhufvud (Fortum Oyj)