Siirry sisältöön

Uutiset

Martti Suosalon ja Ville Myllyrinteen tähdittämän SIENIRETKI-komedian kuvaukset alkoivat Turussa

  • Ohjaaja-käsikirjoittaja JP Siilin uusi komedia kuvataan tänä kesänä Turussa ja Turun saaristossa
  • Näyttelijät Martti Suosalo ja Ville Myllyrinne hehkuttavat paluutaan Turkuun 
  • Länsi-Suomen elokuvakomissio tukee Sieniretki-elokuvan kuvauksia 

Monista yleisön suosikkielokuvista tunnetun ohjaaja-käsikirjoittaja JP Siilin (Veljeni vartija, 2018, Sel8nne, 2013, Härmä, 2012, ja Ganes, 2007), uuden elokuvan kuvaukset ovat alkaneet. Sieniretki-komedia kuvataan kesän aikana Turussa ja Turun saaristossa. Länsi-Suomen elokuvakomissio on avustanut tuotantoa muun muassa kuvauspaikkojen etsimisessä.  

– Suomenlahden saaristo on suomalaisten yhteinen kansallisaarre, kauneudessaan häikäisevä ja monimuotoisuudessaan tyrmäävä, kehuu ohjaaja Siili.  – Siihen maisemaan sijoittuvasta elokuvasta olin unelmoinut pitkään, joten mahdollisuus päästä toteuttamaan elokuva siellä on minulle täyttymys. 

Sieniretkelle Siilin kanssa lähtee retkikunta maan eturivin näyttelijätähtiä. Pääosia esittävät Martti Suosalo ja Ville Myllyrinne ja muissa rooleissa nähdään mm. Satu Silvo, Minttu Mustakallio, Jaana Saarinen, Anu Sinisalo, Vesa Vierikko ja Eero Ritala

Sieniretki -elokuvan kuvauksissa näyttelijät Martti Suosalo ja Ville Myllyrinne ja ohjaaja JP Siili.
Kuva: Onerva Leino, WFFC

Pääosakaksikko Martti Suosalo ja Ville Myllyrinne kommentoivat hymyssä suin sitä, miten mukavaa on ollut kuvata Turussa. Myllyrinne kuvasi viimeksi Turussa Onneli, Anneli ja nukutuskello (2018) -elokuvaa, ja Suosalo on viettänyt varhaisvuotensa turkulaisena. – Turku on minulle rakas kaupunki ja rakas paikka. Innoissani tulin tänne taas, Suosalo hymyilee.  

Siilin käsikirjoittama Sieniretki on kaverikomedia kahden ystävyksen (Suosalo ja Myllyrinne) mökkireissusta saaristoon, jossa majoituksen tuplabuukkaus ajaa viikonlopun suunnitelmat karille. Suotavaa olisi, että se, mitä lopulta tapahtuu saaressa, jäisi saareen. 

– Lähteä tekemään nimenomaan komediaa – jossa näyttelijät ovat kaikki kaikessa – juuri tällaisen näyttelijäkaartin kanssa! Tästä tulee ensin läpinaurettu kesä ja lopputuloksena hurmaavan hauska elokuva, JP Siili hehkuttaa.  

Kuvassa vasemmalta oikealle: Tuottaja Severi Koivusalo, näyttelijä Ville Myllyrinne, ohjaaja-käsikirjoittaja JP Siili, näyttelijä Martti Suosalo ja elokuvakomissaari Teija Raninen. Kuva: Onerva Leino, WFFC

Sieniretki on levitysyhtiönäkin tunnetun Aurora Studiosin ensimmäinen oma elokuvatuotanto, jonka tuottaja on Severi Koivusalo. JP Siilin Sepite Oy on mukana elokuvan yhteistuottajana. Hankkeen vastaavia tuottajia ovat Aurora Studiosin Petri KemppinenRoosa Toivonen ja Ari Tolppanen. Lisäksi tuotanto on saanut Länsi-Suomen elokuvakomission tuotantotukea. 

– Meistä on todella hienoa päästä yhteistyöhön Aurora Studiosin kanssa Turun saaristossa kuvattavan Sieniretki-elokuvan tiimoilta. Elokuvan upea näyttelijäkaarti kruunaa kokonaisuuden! sanoo Länsi-Suomen elokuvakomission elokuvakomissaari Teija Raninen Turku Science Park Oy:sta. 

– Länsi-Suomen elokuvakomissio on ottanut meidät avosylin vastaan ja heistä on ollut korvaamaton apu meille, tuottaja Severi Koivusalo kiittelee Länsi-Suomen elokuvakomissiota, joka on avustanut tuotantoa kuvauspaikkojen, elokuva-alan ammattilaisten, avustajien ja palveluntarjoajien haussa. 

Sieniretki saa ensi-iltansa elokuvateattereissa parhaaseen sienestysaikaan vuonna 2022. Teatterilevityksen jälkeen elokuva tulee yksinoikeudella katsottavaksi Elisa Viihteen vuokraamoon ja Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalveluun.