Siirry sisältöön

Uutiset

Lääkekehitys keskiössä tämän vuoden HealthBIOssa Turussa

Turussa 14.9. järjestettävä HealthBIO on suomalaisen Life Science -toimialan suurin vuotuinen tapahtuma, joka tarjoaa kattavan analyysin alan nykytilanteesta ja tulevaisuudennäkymistä. Nyt Lääkekehityskeskuksen perustamisvuonna tapahtuman teemana ovat lääkekehitys ja rahoitus.

Tapahtumassa muun muassa Lääkekehityskeskuksen hallituksen puheenjohtaja Jyrki Liljeroos kertoo keskuksen seuraavista askelista sekä aikataulusta.

”Hallituksen päätös pääomittaa Lääkekehityskeskusta 20 miljoonalla toi konkretian ihan toisella tavalla eteemme. Nyt voimme oikeasti suunnitella ja edetä asiassa. Suurin lisäarvo HealthBIOsta on meille siinä, että saamme ajatuksia ja mahdollisesti jopa aloitteita siitä, mitä alan toimijat, potentiaaliset asiakkaat ja yhteistyökumppanit, Lääkekehityskeskukselta toivovat”, Liljeroos miettii.

Mukana on myös suuryritysten edustajia kertomassa, mitkä ovat yritysten tarpeet tällä hetkellä ja miten pk-yritykset voivat päästä paremmin mukaan yhteistyöhön. Muun muassa Janssenin maajohtaja Nina Ekholm-Wenberg pitää puheenvuoron siitä, millaisena heidän emoyhtiönsä Johnson & Johnson näkee innovaatioiden roolin terveydenhuollon muutoksessa. Kansainvälisten terveysalan yritysten näkökulmasta terveysalan innovaatioiden käyttöönoton hitaus ja laajuus ovat tällä hetkellä pienen väkiluvun Suomen heikkouksia.

”Suomen vahvuuksia on kuitenkin ehdottomasti genomiikan ja tosielämän vaikuttavuustiedon hyödyntämiseen liittyvä osaamistaso sekä tämänkaltaiseen toimintaan kannustava suopea lainsäädäntö. Rekisterilainsäädännön ja biopankkilain uudistuksethan ovat kansainvälisestikin tunnettuja. Myös kliininen osaaminen on Suomessa korkeatasoista, mistä tunnustuksena on esimerkiksi Comprehensive Cancer Center –status HYKS Syöpäkeskukselle”, Ekholm-Wenberg kertoo.

Health-kärkialajohtajan Tero Piispanen viime vuoden HealthBIOssa.

Turku Science Parkin Health-kärkialajohtajan Tero Piispasen mukaan HealthBIOssa on tänäkin vuonna erittäin hyviä puheenvuoroja, mutta tärkein anti ovat keskustelut suomalaisen Life Science -alan yritysten, rahoittajien ja korkeakoulujen välillä. 

”HealthBIOsta on tullut kotimainen Life Science -partnerointitapahtuma, johon kaikki alan ihmiset haluavat tulla keskustelemaan muiden alan toimijoiden kanssa ja verkostoitumaan. Siksi meillä on tapahtumapäivän jälkeen vielä pitkä Get together -iltatilaisuus.”

Piispasen mukaan lääkealalla on tapahtunut Suomessa paljon muutoksia lähivuosina, mikä kertoo siitä, että ala on kypsynyt. Alalla on tehty yritysostoja, paljon merkittäviä kaupallisia sopimuksia ja vienti on lisääntynyt. Piispanen pitää Lääkekehityskeskuksen keskittämistä Turkuun parempana vaihtoehtona kuin keskuksen pilkkomista useampaan kaupunkiin, sillä nyt keskus pystyy jatkossa kerryttämään suomalaista ja omaa lääkekehitysprosessin osaamistaan tehokkaammin.

HealthBIO on Turku Science Parkin järjestämä Life Science -alan tapahtuma, joka järjestetään jo 16. kerran. Mukaan odotetaan 200 kävijää.

Koko ohjelma Turku Business Regionin sivuilta.

Pääset tutustumaan esitysmateriaaleihin tapahtuman jälkeen sivujemme kautta.