Liiketoimintamahdollisuuksia

(Päivitetty 26.5.2020)

Lisää myyntiä verkosta

Business Finland ja ELY-keskusten korona-ajan tuet ovat luonteeltaan kehitysrahoitusta, joiden avulla yritys voi suunnitella ja kehittää uusia tuotteita tai toimintatapoja, jotka auttavat kriisitilanteesta selviytymisessä ja luovat mahdollisuuksia tulevaisuuden liiketoiminnalle. Suurin yksittäinen aihe hakemuksissa on ollut verkkokaupan perustaminen tai kehittäminen kivijalkakaupan jäätyä koronan alle.

Sekä Business Finland ja ELY noudattavat samoja periaatteita verkkokaupan tukemisen suhteen, joten alla olevat vinkit pätevät molempien myöntämiin tukiin.

Tästä linkistä löydät kootusti Business Finlandin ohjeet ja materiaalit liittyen verkkokaupan perustamiseen ja kehittämiseen sekä siihen liittyvään rahoitukseen. Löydät niitä myös tästä alta yksilöityinä.

Business Finland on koostanut helppolukuisen ohjeen, mikä verkkokauppaan liittyviä toimenpiteitä voidaan sisällyttää häiriötilanne-rahoitushakemukseen, sillä kaikki verkkokauppaan liittyvä tekeminen ei ole tukikelpoista. Esimerkiksi sen suunnittelu, markkinoinnin suunnittelu sekä kehittäminen ovat tukikelpoisia projekteja, mutta itse markkinointi ja verkkokaupan rakentaminen eivät. Ohjeen löydät pdf-tiedostona tästä linkistä.

Business Finland lanseerasi myös viime vuoden lopulla Experience Commerce Finland -ohjelman, joka on jatkoa jo loppuneelle eCom Growth -ohjelmalle. Experience Commerce -ohjelma keskittyy kuluttajaliiketoiminnan verkkokaupan kehittämiseen ja kansainvälistämiseen ja järjestää myös avoimia tilaisuuksia eri teemoista. Koska aihe kiinnostaa koronakriisin vuoksi yhä useampaa yrittäjää, ovat ohjelman vetäjät koostaneet lyhyet Verkkokaupan perustamisen ABC -oppaat pdf- ja videoesityksenä.
PDF-opas tästä linkistä ja VIDEO tästä linkistä.

Experience Commerce-ohjelmalla on myös Facebook-ryhmä, jossa käydään aktiivisesti keskustelua ajankohtaisista verkkokauppaa koskevista asioista.

Lisäksi Facebookissa on myös Verkkokauppiaat-ryhmä, jossa voi kysyä vinkkejä muilta verkkokauppiailta.

Nosta yrityksesi digitaalista kypsyystasoa Kampanjoita ja alustoja

Huoli pienyritysten selviämisestä on yhteinen ja niin pienet kuin suuretkin yritykset ja organisaatiot kehittelevät jatkuvasti uusia keinoja pitää kauppaa yllä ja auttaa ahdingossa olevia kumppaneita. Niillä yrityksillä, joilla ei ole omaa verkkokauppaa on nyt mahdollisuuksia päästä erilaisille yhteisille ja kumppaneiden omille kauppa-alustoille mukaan aiempaa helpommin, jolloin uusien verkkokauppiaiden tuotteet löytyvät helpommin ilman mittavia omia markkinointiponnisteluja.

Nosta yrityksesi digitaalista kypsyystasoa

Sofokuksen sivustolta voit ladata ilmaisen oppaan, jota voit hyödyntää yrityksesi digitaalisen kypsyystason määrittämisessä ja sen kasvattamisessa. Opas kypsyystasomallin ja vinkkejä liiketoiminnan kehittämiseen digitaalisin ratkaisuihin. Tasot 1-3 soveltuvat Koronan torjuntaan ja tasot 4-5 kilpailuedun rakentamiseen.

Ruoka liikkuu -palvelu: Paikalliset noutoruokavinkit ja luettavaa yhdellä sivustolla

Ruoka liikkuu -palveluun on listattu muun ravintoloita, kahviloita ja catering-yrityksiä, jotka tarjoavat take awayta tai kotiinkuljetuksia Turun seudulta, ja palvelusta näkee esimerkiksi ravintoloiden sijainnin, aukiolot ja somekanavat. Ruoka liikkuu tarjoaa myös ajankohtaisia juttuja, reseptejä ja videoita – eli kaikenlaista ruokaan liittyvää mielenkiintoista, ajankohtaista luettavaa. Lisätäksesi yrityksesi mukaan palveluun klikkaa Ruokaliikkuu -sivustolle.

Visit Turun KISSKA-lahjakorttikampanja ja take away -ruokaa tarjoavat ravintolat verkossa

Kissmyturku.fi-sivustolla toimiva KISSKA-palvelu on linkkilista, jonka kautta ihmisiä ohjataan ostamaan lahjakortteja yritysten omille verkkosivuille. Palvelu täydentyy siinä tahdissa, kun Visit Turun kumppanit ehtivät ilmoittautua mukaan. Jos yrityksellä ei ole omaa verkkokauppaa, sen lahjakortteja voidaan lisätä Visit Turun verkkokauppaan. Tästä linkistä Kisskalle.

Toisella sivulla listataan paikallisia ravintoloita, jotka tarjoavat take away -ruokaa. Ilmoita omasi tästä mukaan, jos mahdollista.

Tue turkulaista -lahjakorttikauppa verkossa

Turun kaupungin ja sen kumppaneiden perustamassa verkkokaupassa voi myydä lahjakortteja omiin tuotteisiin tai palveluihin yhteisessä markkinapaikassa, ilman erillisiä investointeja tai sopimuksia maksupalveluiden tarjoajien kanssa.
Tue Turkulaista -sivulle tästä

Mesenaatin Korona Aid -joukkorahoitus

Kotimainen joukkorahoitusyritys Mesenaatti on valjastanut alustansa KoronaAid:ksi, jossa kuka tahansa, jonka ansiotulot korona on romahduttanut, voi hakea tukea. Kriteereitä on siis muutettu ja nyt minimisumma voi olla vaikka 50 euroa ja minimivaatimus yksinkertaisesti toimittaa ostettu tuote tai palvelu.
Mesenaatin Korona Aid -sivulle tästä.

Timma-ajanvarauspalvelusta lahjakortteja ilman komissiota

Timma-ajanvarausalustan kautta asiakkaat voivat nyt ostaa myös lahjakortteja kampaamo-, hieronta- ja kauneudenhoitoyrityksiin, joihin sen kautta voi myös varata ajan. Lahjakorteista ei peritä komissiota, vaan koko summa menee lyhentämättömänä yrittäjälle.
Timmaan pääset tästä

Muita yrityksien palveluita kokoavia sivustoja

https://sisumarket.sharetribe.com/
https://www.kotonakotimaista.fi/
https://www.tueyrittajaa.fi/
https://www.turvataantulevaisuus.fi/ 
https://www.pelastetaanpalvelut.fi/

Verkkokauppa-alustoja

Muun muassa kotimaiset MyCashFlow ja Vilkas Group tarjoavat nyt puoli vuotta kuukausimaksuttomasti verkkokauppa-alustaansa yritysten käyttöön ja opastavat sen käyttöönotossa.
MyCashFlow’n tarjous verkkokauppakampanjasta täällä
Vilkas Groupin Pelastetaankauppa.fi -sivustolle tästä
Vilkas Groupin tarjous verkkokauppa-alustasta täällä

Liiketoimintamahdollisuuksia terveydenhuollossa

Koronaepidemian vuoksi joidenkin tuotteiden kysyntä on kasvanut merkittävästi. Tällaisia ovat erityisesti terveydenhuollossa tarvittavat välineet ja laitteistot. Kysyntää ja mahdollisuuksia on myös täysin uudenlaisille palvelu- ja ratkaisumalleille. Myös sekä kansallisilta rahoittajilta että EU:n tutkimusrahoitukseen saattaa tulla uusia mahdollisuuksia tässä poikkeavassa maailmantilanteessa. Lisäksi joidenkin tuotteiden valmistuksen tai myynnin säädöksiä voidaan helpottaa.

Linkkejä

Team Finlandin Market Opportunities -sivusto
Eurooppalainen kumppaninhakualusta: Care & Industry together against CORONA
Terveysalan aloitteita, kumppaninhakualusta
EU:n komission ohjeita henkilösuojainten (mm. maskien) ja käsienpuhdistusaineiden valmistukseen sekä 3D-tulostukseen
Avoin haku Tekoälyllä koronaa vastaan
Euroopan komission Corona Research –sivut
Enterprise Europe Networkin Yrityskontaktipörssi ulkomaisen yhteistyökumppanin etsintään (Koronavirukseen liittyvät kumppaninhakuilmoitukset löytyvät kirjoittamalla hakukenttään esim. COVID-19)
Työpaja yrityksille ja tutkimuslaitoksille terveys- ja hyvinvointialan yhteishankkeiden kehittämiseen
EURATEXin sivusto suojavarusteiden (maskit, suojaviitat) valmistajille, materiaalitoimittajille ja hankkijoille
EU:n koronahaku nopeasti markkinoille saataville innovaatiolle. Haun teemoja ovat mm. näytteenotto ja diagnostiikka, viruksen etenemisen seuranta hyödyntäen mm. big dataa ja tekoälyä, potilaiden seuranta ja hoitohenkilökunnan turvaaminen.
Post-COVID-19: Eureka-yhteishankkeiden rahoitus: tavoitteena on synnyttää innovatiivisia yhteishankkeita, jotka tavoittelevat merkittävää taloudellista ja yhteiskunnallista vaikutusta COVID-19-koronavirustautiin tai vastaaviin pandemioihin liittyvän terveydenhoidon sovellusalueilla.

Esimerkkejä kansainvälisistä kumppanuushauista

Yritys UK:sta etsii yhteistyökumppania: Mobiilisovellus tartuntatautien ehkäisyyn (UK (UK SME  has developed a remote health app for performing first stage diagnostic and prevents the spread of infectious diseases and viruses seeks commercial agency and joint venture venture partners.)
Luxemburgilainen yritys etsii jakelijaa tekoälydiagnostiikan sovellukselle (Distributors sought for AI diagnostic support solution for COVID-19 (tomography))
Italialainen yritys etsii hengityssuojainten raaka-ainetoimittajaa (Italian company is looking for manufacturers of raw materials for FFP2 or FFP3 masks (N95 masks).)
Etsitään teknologiaa ylläpitämään turvallisia toimintakäytäntöjä (Technology solutions allowing the maintenance of Safe Operating Procedures, including social distancing on construction sites in response to the COVID-19 pandemic.)

Muita liiketoimintamahdollisuuksia

Virtual Speed Dating -matkanjärjestämistapaamisia Saksassa
Verkkokauppa kasvaa Arabiemiraateissa vauhdilla – alustoille ja ratkaisuille kysyntää

Katso myös paikallisia kumppanuuksia Alihankintaverkosto.fi -palvelustamme

Matkustus- ja liikennerajoitukset Euroopassa

Matkustaminen ja tavaraliikenne koronaviruspandemian aikana EU-maissa.