Moni matkailuyrittäjä voi kokea epävarmuutta matkailualan markkinoinnin ja myynnin muuttuessa. Matkailuyritykset kokevat olevansa keskellä isoa digitalisaation aiheuttamaa murrosta. Matkailun myynti ja markkinointi on siirtynyt nopealla tempolla sähköisiin markkinointi- ja myyntikanaviin. Teknisen haasteen lisäksi yritykset miettivät mitä kertoa kenellekin, milloin ja millä välineellä. Tulisi ymmärtää asiakkaan polku palveluiden markkinoinnista, hankinnasta, suunnittelusta ja vieläpä suositteluun asti. Digitalisaatio voi näyttäytyä myös monelle pienelle matkailuyrittäjälle liian suurena haasteena.

Matkailuteollisuus on kokenut globaalisti valtavan muutoksen digitalisaation myötä. Tarjontaa ja palveluita kehitetään entistä enemmän asiakkaan ehdoilla ja asiakkaiden antamien suosituksien vaikutuksesta. Asiakkaiden antamat suositukset matkakohteesta, yrityksen antamasta palvelusta ja tuotteesta vaikuttavat toisten asiakkaiden ostopäätöksiin. Asiakas haluaa tehdä ostoksia digitaalisesti välineestä, paikasta tai ajasta riippumatta. Toisaalta digitalisaatio mahdollistaa myös matkakohteiden ja palveluiden vertailun kansainvälisesti.

Tämä muutoshaasteen voittamiseksi matkailutoimijat tarvitsevat yhteiset tavoitteet ja suuntaviivat. Visit Finlandin kehittämän Suomen matkailun digitiekartan toimenpiteinä on digitaalisten palveluiden ja teknologian mahdollisuuksien hyödyntäminen, toimialan osaamisen nostaminen sekä yritysten toimintaedellytysten kehittäminen. Visiona on kehittää Suomesta älykäs matkakohde, joka tarjoaa edelläkävijänä matkailijalle sujuvimman polun haaveilusta matkalle.

Turun seudun matkailuyrityksille tehdyn kyselyn perusteella suurimmaksi kehittämistarpeeksi nousee digitaalisen markkinoinnin ja myynnin kehittäminen. Muita kehittämistarpeita ovat uusien tuotteiden ja palveluiden tuotteistaminen, ympärivuotisuuden kehittäminen, vastuullisuuden ja kestävän matkailun ohjelman rakentaminen sekä yritysten välisen yhteistyön lisääminen. Tällä hetkellä matkailuyritykset arvioivat tärkeimmiksi myyntikanaviksi sähköpostin ja puhelimen. Seuraavina oma verkkokauppa ja matkanjärjestäjät, mutta Airbnb:n kaltaisilla vertaisvuokrapalveluilla ei vielä koettu olevan myynnillistä merkitystä.

Turun seudun kehitysyhtiö Turku Science Park Oy:ssä näihin toiveisiin vastataan jo tulevan syksyn aikana asiantuntijoiden johdolla toteutettavissa valmennuspäivissä. Syyskuun valmennuspäivä keskittyy digitalisaation vaikutuksiin alalla, lokakuussa pohditaan tuotteistamista ja palveluiden saavutettavuutta verkossa ja marraskuussa syvennytään matkailuyritysten verkkopalveluihin.

Yrityskyselyn tulokset tukevat myös Visit Finlandin valtakunnallisia matkailun kehittämistarpeita; fyysisen ja digitaalisen saavutettavuuden edistäminen, ympärivuotisuuden edistäminen, matkailutoimialan digitaalisen osaamisen nostaminen sekä vastuullisuuden kehittäminen.  Visit Finlandin missiona on, että Suomi on Pohjoismaiden houkuttelevin matkailumaa vuoteen 2025 mennessä. Matkailu on tulevaisuuden ala, jossa Suomella on hyvät mahdollisuudet kasvaa merkittävästi. Maailmalla kaivataan juuri sitä, mitä Suomi ja Turun seudun matkailuyritykset voivat tarjota; luonnon rauhaa, aitoutta, puhtautta, tilaa ja turvaa.

Suomen matkailutoimiala kasvaa noin viiden prosentin vuosivauhdilla ja näkymät tuleville vuosille ovat poikkeuksellisen myönteiset. Matkailun kasvu Suomessa on muuta taloutta nopeampaa.  Vuonna 2018 kirjattiin 6,8 miljoonaa ulkomaista yöpymistä ja 15,5 miljoonaa kotimaista yöpymistä. Matkailun osuus Suomen BKT:sta on 2,6 prosenttia. Vaikka matkailu maailmalla ja myös kotimaassa kasvaa, ei Varsinais-Suomi ja Turun seutu ole päässyt kiinni samaan kasvuun. Täällä yöpymiset majoitusliikkeissä laskivat viime vuonna. Yritysten liiketoimintaosaamista vahvistamalla, seudullista yhteistyötä tiivistämällä ja digitalisaation tuomia mahdollisuuksia hyödyntämällä tavoitteena on nostaa matkailun aluetaloudellista merkitystä Varsinais-Suomessa.

LISÄTIETOJA:

Erityisasiantuntija Anne Muurinen, Turku Science Park Oy, puh. 040 484 1093, anne.muurinen@turkubusinessregion.com

Elämyksiä maaseudulta -hankkeen aloitustilaisuudessa 10.4.2019 Ilmaristen matkailutilalla kuultiin projektipäällikkö Anne Muurisen hanke-esittely sekä Flowhousen Miikka Raulon kattava katsaus matkailuyrityksen digikanaviin. Miikan esityksestä selviää mm. mitä haasteita ja mahdollisuuksia digitaaliset kanavat tarjoavat matkailuyrityksen tuotteiden myyntiin ja markkinointiin, vinkkejä digitaalisen löydettävyyden kehittämiseen, sosiaalisen median käyttöön, suosittelujen hyödyntämiseen sekä hakukoneoptimointiin.

BusinessMaker Solutionsin Anneli Komin vetämillä yritystreffeillä käytiin vilkasta keskustelua ja tutustuttiin alueen matkailutarjontaan. Tutustu BusinessMakerin yritystreffisovellukseen.

Näiden teemojen – digitaalisaation ja yhteistyön – parissa jatketaan Elämyksiä maaseudulta -hankkeessa jatkossakin!

 

Matkailun digipäivässä kuultiin esittelyjä ja yritysten kokemuksia erilaisista online-myyntialustoista ja -kanavista sekä katsaus somen maailmaan. Alla muutama vinkki päivän esityksistä koostettuna:

Asiakas on kaiken ytimessä.
Mitään ei kannata tehdä teknologia edellä, vaan asiakkaan, matkailijan, pitää olla keskiössä.

Huomio tuotekortteihin!
Tuotteiden vieminen digikanaviin vaatii huolellista tuotekortin laadintaa. Tuotekuvauksen pitää olla selkeä ja kertoa, miksi tuote kannattaa ostaa. Laadukkaat ja tarkoituksenmukaiset kuvat ovat kuitenkin jopa tekstiä tärkeämmät, sillä ne kiinnittävät huomion. Vinkkejä hyvien kuvien valintaan saa esimerkiksi Visit Finlandin MyStayn ABC -oppaasta.

Mieti hinnoittelua.
Uusien alustaratkaisujen mukana tulee paljon muuttujia, jotka vaikuttavat hinnoitteluun. Hinnan muodostuksessa pitää ottaa huomioon myyntikanavien, maksunvälittäjien, kanavanhallintajärjestelmien yms. komissiot ja kustannukset.

Varaa aikaa aloittamiseen.
Vaikka tarjolla on erilaisia käyttöönottoa tukevia opasmateriaaleja ja asiakaspalveluchatteja, kannattaa tuotteiden viemiseen digikanaviin varata hyvin aikaa.

 

Esitysmateriaalit:
Visit Finlandin kuulumisia, Asta Laaksonen, Visit Finland
Bókun esittely, Jenni Närhi, Tietotalo
Johku esittely, Sami Hänninen, Aptual Commerce
Booking.com esittely, Lasse Lehtonen, Booking.com
Rekrytointi ja markkinointi sosiaalisessa mediassa, Riikka Keskitalo, HC Services

Kiitos Matkailun digipäivään osallistuneille!