Siirry sisältöön

Uutiset

HyTestin bisnes kasvaa Kiinassa kohisten

  • Turkulaisyhtiön liikevaihdosta 96 % tulee viennistä
  • Kiina nousi suurimmaksi vientimarkkinaksi
  • Yhtiön liikevoittoprosentti on peräti 47,3 %

Turkulainen HyTest on yksi maailman johtavista diagnostiikkateollisuuden raaka-ainetoimittajista. HyTest myy tuotteitaan globaalisti yli 50 maahan. Joulukuun lopussa päättyneellä tilikaudella yhtiön konserniliikevaihto oli 24,1 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi 1,3 % edelliseen tilikauteen verrattuna.

HyTest onnistui pitämään kannattavuutensa edelleen huipputasolla ja liikevoitto olikin huimat 11,4 miljoonaa euroa sekä liikevoittoprosentti erittäin vahva 47,3%.

Myynnin perustan muodostivat omaan korkeatasoiseen tuotekehitykseen pohjautuvat tuotteet sydän- ja tulehdusdiagnostiikkasegmenteissä.

Kuluneen tilikauden aikana yhtiössä otettiin myös merkittäviä askeleita uusien rekombinanttiteknologiaan perustuvien vasta-aineiden ja antigeenien kehityksessä sekä tuotannossa. Ne edustavat uutta aikakautta immunodiagnostiikassa.

Konsernin liikevaihdosta 96 % tuli ulkomailta. Kiinan myynti nousi nyt kärkisijalle ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa. Kiinan osuus liikevaihdosta oli 35% eikä kasvun odoteta hiipuvan. Kiinan tytäryhtiöön tehdyt jatkuvat lisäinvestoinnit ovat näin osoittautuneet toimivaksi strategiaksi.

Aiemmin suurimpana vientimaana ollut Yhdysvallat tippui nyt toiselle sijalle. Yhdysvaltojen osuus liikevaihdosta oli kuitenkin miltei Kiinan kanssa samoissa luvuissa ja sen osuus oli 34 % koko konsernin liikevaihdosta. Muut merkittävät vientimaat olivat Euroopassa vahvasti kasvanut Iso-Britannia (9 %) sekä Aasiassa Etelä-Korea (4 %) ja Japani (4 %).

HyTest valmistaa monoklonaalisia vasta-aineita sekä antigeenejä diagnostiikkateollisuuden raaka-aineiksi, pääasiassa erilaisten laboratoriotestien avainkomponenteiksi. Yritys on saavuttanut kansainvälisen markkinajohtajan aseman tiettyjen immunologisten reagenssien, mm. sydänmerkkiaineiden sekä influenssavasta-aineiden valmistajana. HyTestin ensisijaisia asiakkaita ovat diagnostiikka-alan yritykset ja kansainväliset tutkimusryhmät.

www.hytest.fi