Siirry sisältöön

Uutiset

DelSiTechin silmätippatuote sai luvan kliinisiin tutkimuksiin

Turkulainen lääkeannosteluteknologia- ja lääkekehitysyritys DelSiTech on saanut luvan aloittaa kliinisen tutkimukset kehittämällään silmätippatuotteella. Kyseessä on yhtiön silikapohjaiseen silmätippateknologiaan perustuva tuote, jossa silmätippa annostellaan vain kerran päivässä alaluomelle.

Suomessa suoritettavassa kliinisessä tutkimuksessa selvitetään valmisteen turvallisuutta ja siedettävyyttä terveillä vapaaehtoisilla.     

”Kliinisen tutkimuksen aloittaminen omalla tuotteella on merkittävä merkkipaalu DelSiTechille. Tämä on ensimmäinen kerta, kun biohajoavaan silikaan perustuva silmätippavalmiste annostellaan ihmiseen. Olemme panostaneet vahvasti tämän tuotteen ja koko teknologia-alustan kehitykseen. Samalla olemme kehittäneet yhtiön organisaatiota siten, että voimme menestyksekkäästi tuoda omia tuotteita ihmistutkimuksiin”, sanoo DelSiTechin toimitusjohtaja Lasse Leino.

Leinon mukaan pitkävaikutteiset silmätipat edustavat uutta tapaa annostella lääkkeitä silmäsairauksien hoidossa.

”Vain kerran päivässä annosteltavat silmätipat lisäävät tutkitusti potilaiden hoitomyöntyvyyttä, mikä parantaa lääkehoidon vaikuttavuutta ja tietysti myös sen kustannustehokkuutta. Maailmalla on suuri kysyntä tämän kaltaiselle teknologialle, josta esimerkkinä on aikaisemmin tänä vuonna julkistettu yhteistyö- ja lisenssisopimus sveitsiläisen lääkeyhtiön kanssa pitkävaikutteisten deksametasonisilmätippojen kehittämiseksi.”