Viaplayn uutta alkuperäissarjaa kuvataan parhaillaan Turussa

  • Kauhua ja high school -draamaa yhdistävä Viaplayn uusi alkuperäissarja edustaa Nordic Comic Noiriksi nimettyä uutta genreä
  • Sarjan pääosissa nähdään nuoria ruotsalaisia näyttelijäkykyjä, kuten Julius Fleischanderl ja Astrid Morberg
  • Nuortensarja saa ensi-iltansa Viaplayssa syksyllä 2020

Viaplayn uuden alkuperäissarjan kuvaukset ovat parhaillaan menossa Turussa, jossa nuortensarjaa on kuvattu elokuun alusta alkaen. Nuortensarja Cryptid sijoittuu skandinaaviseen pieneen kaupunkiin, jota ravistelee kauhistuttavien ja selittämättömien tapahtumien sarja. Paikallisen lukion opiskelijat joutuvat kohtaamaan pahimmat pelkonsa yliluonnollisten voimien ruokkiessa kaaosta ja​ paniikkia.

Sarjassa nähdään ruotsalaisia nousevia näyttelijäkykyjä, kuten aiemmin laulajana ja lauluntekijänä tunnetuksi tullut Oscar Zia. Päärooleja esittävät nuoret ruotsalaisnäyttelijät Julius Fleischanderl (Saamelaisveri), Astrid Morberg ja Maja Johanna Englander. Muissa keskeisissä rooleissa nähdään muun muassa Amanda Lindh (Bonusperhe), Jacques Karlberg (Farang), Angelina Håkansson (Ted – För kärlekens skull) ja Johan Hedenberg (Murha Sandhamnissa, Silta).

Kaksi teini-ikäistä poikaa kaulakkain tiiliseinän edessä.
Christian Fandango Sundgren ja Oscar Zia näyttelevät Cryptid-sarjassa. Kuva: Jouni Kuru/Viaplay

Sarja perustuu belgialaisen sarjakuvakirjailija Sylvain Runbergin vuosina 2010–2011 julkaistuihin La Face cachée -teoksiin, jotka voittivat kansainvälisen manga-palkinnon vuonna 2011. Sarjan käsikirjoittajina toimivat Morgan Jensen (Vettä sakeampaa) ja Henrik Jansson-Schweizer (Vettä sakeampaa, Superswede). Sarjan ohjauksesta vastaa David Berron (Hidden – Esikoinen, Advokaten). Sarjan tuottaa ruotsalainen tuotantoyhtiö Dramacorp ja tuottajana toimii Hadis Jabbari (Advokaten).

Viaplayn alkuperäissarjan kuvauksista Suomessa vastaa Fisher King. Turkuun Cryptid-sarjan kuvaukset sijoitettiin Fisher Kingin ja Turku Science Park Oy:n osana toimivan Länsi-Suomen elokuvakomission aiemman yhteistyön ansiosta. Suomessa vuonna 2017 lanseerattu av-alan tuotantokannustin on nostanut Suomen kiinnostavaksi tuotantomaaksi isoille kansainvälisille tuotannoille.

Kymmenosaisen sarjan ensi-ilta on Nordic Entertaiment Groupiin kuuluvassa suoratoistopalvelu Viaplayssa syksyllä 2020.