Peliteknologiat avaavat mahdollisuuksia kaikille toimialoille

  • Hive eli Turku Game Hub kätkee suojiinsa jo 19 startupia
  • Yhteisöllisyys on yksi suomalaisen ja turkulaisen pelialan vahvuuksista
  • Peliteknologian kasvava kysyntä on lisännyt alan osaajien tarvetta

Ensi syksynä tulee kuluneeksi kolme vuotta Turun seudun peliteollisuuden vauhdittajana toimineen The Hiven eli Turku Game Hubin perustamisesta. Turun Tiedepuistossa, PharmaCityn kolmannessa kerroksessa toimivan yhteisön tiloissa toimii jo 19 pelialan startupia. Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n ja Hiven yhteistyösopimus on mahdollistanut kokonaisen kerroksen pyhittämisen esimerkiksi virtuaalitodellisuutta (VR), lisättyä todellisuutta (AR) ja muita uusia teknologioita tuotteissaan soveltaville toimijoille.

Ruskeatukkainen nainen seisoo tabletti-tietokone kädessään peliikuvien edessä.
Natasha Trygg toimii Hiven (Turku Game Hub) puheenjohtajana.

– Hive on hyvin yhteisöllinen, käytännönläheinen ja voittoa tavoittelematon yhteistyöalusta. Emme ole perinteinen kiihdyttämö tai kokeilualusta, vaan paikka, jossa jo vauhtiin päässeet startupit voivat keskittyä oman toimintansa kasvattamiseen. Samaan aikaan yritykset toimivat kuitenkin hyvin avoimesti ja saavat sitä kautta arvokasta palautetta ja tukea toisiltaan. Malli on ainakin täällä Turun seudulla toiminut erittäin hienosti, sanoo Hiven puheenjohtajana toimiva Natasha Trygg.

– Suomessa peliala on korostuneen yhteisöllistä, esimerkiksi Ruotsissa ei yhteistyö ole samalla tasolla. Täällä kaikki tekijät ovat tasa-arvoisia ja esimerkiksi alan opiskelijan on helppo lähestyä vaikka Supercellin toimitusjohtajaa.

Yhteistyön ja pelialan toimijoiden paikallisen ekosysteemin rakentaminen on Natasha Tryggin mukaan Hiven päätehtävä. Verkostot ja kollegoilta helposti saatava palaute tukevat yrityksiä ja vauhdittavat kaikkien kasvua. Pelkoa liikesalaisuuksien tai ideoiden valumisesta seinän takana toimiville yrityksille ei hänen mukaansa ole.

– Tekniikkaa voi kopioida, mutta sovellukset ja ideat elävät ja muuttuvat jatkuvasti, joten avoimuutta ja naapureilta saatua palautetta ei tarvitse pelätä.

Pelialan osaajista kysyntää

Hiven toimitilat ovat tällä hetkellä yhtä pientä työhuonetta lukuun ottamatta käytössä. Turun Teknologiakiinteistöjen kanssa sovittuun yhteistyösopimukseen kuuluu, että tiloissa toimivat yritykset alkavat maksaa vuokraa vasta toiminnan muuttuessa voitolliseksi.

Pelialalle tulee jatkuvasti uusia tekijöitä yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta. Osaajien kysyntä on kuitenkin kovaa ja heistä kiinni pitäminen yksi haasteista. Trygg on tyytyväinen TE-toimiston tuella toteutettuihin harjoittelujaksoihin. Niissä ja myös muuten osaamisensa näyttäneistä on tärkeää pitää kiinni.

– Toivoisin naisten entistä rohkeammin hakeutuvan alalle. Osalle tiiviin ryhmätyöskentelyn aloittaminen itselleen entuudestaan vieraiden ihmisten kanssa on jännityksen aihe. Harjoittelussa kuitenkin saa tehdä virheitä, ja niitä varmasti myös tulee oman mukavuusalueensa ulkopuolelle joutuessa.

Virtuaalitodellisuutta todellisuuden tueksi

Natasha Tryggiä voi luonnehtia työnarkomaaniksi. Hiven puheenjohtajuuden lisäksi hän on myös mm. pelinkehittäjiä edustavan IGDA Finlandin puheenjohtaja sekä alan yritysten edunvalvojan Neogames Finlandin hallituksen jäsen. Hän on siis myös itse alan yrittäjä. Tuorein hänen yrityksistään on MiTale Ltd., joka hyödyntää peliteknologiaa ja virtuaalitodellisuutta uusille alueille terveydenhuollosta teollisuuteen.

– MiTale syntyi lasten kielellisiä valmiuksia kehittävän Sanalanka-sovelluksen ympärille. Ensimmäisen kerran esittelimme sovellusta vuonna 2016 ICT Showroomin yhteydessä. Nyttemmin olemme tuottaneet myös esimerkiksi Viking Linelle virtuaalisen mallin parhaillaan rakenteilla olevan Gloryn konferenssitiloista. Jätevesien puhdistuksessa käytettäviä teknologioita kehittävälle turkulaiselle Clewerille tuotimme sovelluksen, jolla yritys voi esitellä teknologiaansa havainnollisesti myös tehtaansa ulkopuolella, Trygg kertoo VR:n ja AR:n tuomista mahdollisuuksista.

Kaiken lisäksi Natasha on myös Turun yliopiston tohtorikoulutettava ja opettaja. Hän viihtyy Turussa hyvin, vaikka työnsä puolesta onkin paljon liikkeellä.

– Täällä tapahtuu jatkuvasti. Hiven kolme vuotta ovat näyttäneet, että non profit -hengessä tehtävä yhteistyö on onnistunut ja tuottanut tulosta. Turun seudun peliteollisuus ja sen menestys ovat minun missioni, hän toteaa innostuneena.