Turkulainen ohjelmistotalo Anders Euroopan parhaimpien työpaikkojen listalle

  • Anders Innovations oli Great Place to Work -kilpailun Euroopan pienten yritysten kategoriassa sijalla 18.
  • Suomen toimistoissa Andersilla on Turussa ja Helsingissä yhteensä noin 50 työntekijää
  • Yhtiöllä on lisäksi Kanadan Vancouverissa 15 työntekijää

Helmikuussa Suomen kolmanneksi paras työpaikka Anders Innovations sijoittui kesäkuussa Great Place to Work -kyselyssä Euroopan listalla 18. sijalle. Kyselyyn osallistui yhteensä yli 1,3 miljoonaa työntekijää tuhansista yrityksistä ympäri Eurooppaa, joten sijoitus suomalaiselle kasvuyritykselle on todella kova. Parhaimpien pienten yritysten kategoriaan sijoitettiin 20 yritystä, joista 3 oli suomalaisia organisaatioita. Euroopan parhaimmat työpaikat -listat ovat nähtävissä täällä.

Andersin Suomen liiketoiminta kasvaa vauhdilla ja yritys on jo nyt 50 prosenttia edellä viime vuoden liikevaihtoa. Avoimen lähdekoodin ratkaisuihin ja vaativien integraatioiden rakentamiseen erikoistunut turkulaislähtöinen Anders on omien sanojensa mukaan myös Suomen kovin Pythontalo.

-Emme kuitenkaan tuudittaudu tiettyihin teknologioihin, vaan lähdemme liikkeelle aina asiakkaan tarpeesta, myyntijohtaja Juha Reini toteaa. Positiivinen ja avoin yrityskulttuuri heijastuu projekteihimme ja työntekijämme ovat sitoutuneita tarjoamaan parasta mahdollista palvelua asiakkaillemme.

Menestys Great Place to Work -kyselyssä on auttanut vahvistamaan työnantajabrändiä ja Andersperhe laajenee kansainväliselläkin tasolla laajasti. Tällä hetkellä anderslaisia työskentelee Suomessa noin viisikymmentä. Andersilla on toimistot Turussa, Helsingissä ja Vancouverissa sekä työntekijöitä ympäri maailmaa.

-Vahvuutemme niin työnantajana kuin asiakasprojekteissa on se, että olemme tarpeeksi pieni, jotta olemme joustavampi ja ketterämpi kuin suuri IT-yritys, mutta toisaalta olemme tarpeeksi suuri ollaksemme vakaa ja uskottava toimija, kertoo Andersin henkilöstöjohtaja Riku Voipio. Andersilla on positiivinen ilmapiiri ja vahva yhteishenki, joka perustuu avoimeen kommunikointiin, muiden kunnioittavaan kohteluun ja yhdessä tekemiseen.

Työtyytyväisyyteen panostetaan yhteisen ajanvieton, työterveyden ja virkistyssetelien ohella myös monella muulla tapaa. Etätyö on sallittua, työaika on joustava sekä perheystävällinen. Luottamus ja kunnioitus työntekijöitä kohtaan on avainasemassa viihtyisän työkulttuurin rakentamisessa.

Anders Innovations on vuonna 2008 perustettu it-talo, joka on erikoistunut avoimeen lähdekoodiin perustuvien digitaalisten palveluiden ja vaativien integraatioiden suunnitteluun ja toteutukseen. Liikevaihto on 3 miljoonaa euroa. Anders Innovationsilla on Suomessa 50 työntekijää ja toimipaikat Turussa sekä Helsingissä. Toimisto on lisäksi Vancouverissa, jossa Anders työllistää 15 henkilöä. Anders kuuluu Suomen nopeimmin kasvaviin teknologiayrityksiin.